Nettikasinoiden maksutavat - nettilompakot

Nettikasinoiden maksutavat ovat kehittyneet valtavasti. Uusia kasinoita syntyy koko ajan ja uusia pelejä siinä samalla. Kilpailu on kovaa ja erilaisten maksutapojen kilpailu on noussut samalla, kun uusia kasinoita on syntynyt.

Tänä päivänä yhä enemmän alkaa maksutapojen helppous ja nopeus viemään voiton maksutavan valinnassa perinteisen ja tutun ja turvallisen sijaan. Toki turvallisuus on tärkeä kriteeri maksutapaa valittaessa. Sama logiikka on huomattavissa ihan ruokakaupoissa, joissa on asiakkaiden käytössä automaattikassat ja mobiililla maksaminen, niin yhtä lailla nettikasinoiden rahansiirrot ovat automatisoitumassa niin, että siirrot kasinolle ja pelaajalle tapahtuvat reaaliajassa.

Rahansiirto reaaliajassa

Hyvin yleistä on ollut, että rahansiirto pankista toiseen on kestänyt 1-2 arkipäivää. Tähän on tullut parannusta viimeisen parin vuoden aikana, sillä markkinoille on tullut erilaisia rahansiirtosovelluksia, joiden kautta rahat saa siirrettyä pankin ja tilin välillä melkein reaaliajassa. Viiveet ovat maksimissaan ihan minuuteissa laskettavissa ja parhaimmillaan raha siirtyy täysin reaaliaikaisesti.

Nettilompakot

Yhtenä maksuvaihtoehtona nettikasinoilla on nettilompakko. Niissä on se idea, että nettilompakon käyttäjä siirtää verkkopankistaan rahaa nettilompakkoonsa, josta hän voi maksaa maksuja verkossa reaaliaikaisesti. Syitä, miksi nettilompakot ovat suosittuja, on useita.

Kun maksat nettilompakon välityksellä, se on nopeaa ja helppoa. Lisäksi siinä on turvallisuuskriteeri, eli nettilompakostasi ei ole suoraa yhteyttä omaan pankkitiliisi. Tämä lähinnä varotoimena, jos jotain pääsisi tapahtumaan. Osaan nettilompakoista on mahdollista myös ohjata rahaa ja rahaa voi siirtää myös kaverin nettilompakkoon. Nettilompakot ovat kansainvälisiä, eli voit käyttää siellä olevia varojasi myös ulkomailla ostoksiin.

Yleisimpiä nettilompakoita ovat Skrill, Neteller ja PayPal.

Skrill

Skrill on perustettu vuonna 2001 ja on nettilompakoiden pioneeri. Skrillin palveluun luodaan käyttäjälle oma tili, jonne rahaa voi tallettaa omalta pankkitililtä tekemällä joko pankkisiirto tai verkkopankkimaksu. Sinne voi myös siirtää rahaa omalta luottokortilta tai käyttää jotain muuta rahansiirtotapaa. Jos teet luottokorttitalletuksen, ottaa Skrill siitä välityspalkkion. Kaikki muut käytössä olevat siirtotavat ovat maksuttomia.

Neteller

Jos otat käyttöön Netellerin, tulee sinun luoda tili omalla sähköpostiosoitteellasi ja rekisteröinnin yhteydessä sinun tulee rekisteröidä oma pankkitilisi. Tähän saattaa mennä pari päivää ensimmäisellä kerralla. Rahaa voit siirtää Netellerille vaikka tilisiirrolla. Asiakas kerryttää tilillään bonuspisteitä ja saa käyttöönsä Mastercardin, joka toimii luottokortin tavoin.

PayPal

PayPal on monelle tuttu ja se onkin yksi tunnetuimmista maksupalveluntarjoajista maailmalla. Tili on helppo ja nopea luoda ja se ei maksa mitään. PayPalilla voit maksaa verkko-ostoksia ja pyytää ja lähettää rahaa. PayPal -sivusto on myös suomenkielinen, mikä varmasti lisää suomalaisten käyttäjien määrää. Se ei kuitenkaan ole kovin yleinen maksutapa nettikasinoilla, mutta joillain kasinoilla se on käytössä.

Skrill ja Neteller ovat yleisesti käytössä nettikasinoilla muiden maksukorttien rinnalla. Nettikasinoiden muita yleisiä maksutapoja ovat PaysafeCard, Euteller ja ecoPayz.